tiistai 6. maaliskuuta 2018

Esittely



Hei! Olen Rosa Peltomäki ja valmistunut visualisti Salon seudun ammattiopistossa.

Minulle tärkeät asiat opiskelussa oli tiimityö. Helpottaa kun voi jakaa työn porukan kesken ja kokeilemaan uusia asioita, kun joku tiimistä osaa sen. Erityisesti asiakastöissä tarvitsemme toistemme ideoita ja näkökulmia asioihin, sekä luomaan ehdotuksia. Siinä vaatii paljon vuorovaikutus taitoa, jotta porukka pysyy kartalla missä mennään. Toinen asia, jonka haluan nostaa on esillepanot, usein kaupoissakin vaihtuu valikoima joten tulee tehtyä uusista tuotteista oma paikka, jonnekin esille.
Se on luovaa työtä, josta tykkään. Jotkut työpaikat saavat erikseen tietyn asettelu suunnitelman, koskien sen jokaista yhtiötä miten pitää tuotteet asetella kauppaan sen sesonginajaksi tai muuten tilan kasvattamiseksi. 
Mitä tykkäsin työssäoppimisessa oli asiakaspalvelu, sesongin koristelusta, asiakkaitten auttaminen, sekä kukkien hoitaminen.

Olen valmis vastaanottamaan mielenkiintoisia ja vaativia haasteita mistä minulla on aiempaa kokemusta.


Minulla on oma auto ja koira. Tykkään valokuvaamisesta, piirtämisestä, maalaamisesta, animaation tekemisestä, normaalilla paint ohjelmalla, sekä harrastin Taekwondoa.

Luonteeni: Olen ihmisenä rento ja mukava persoona, olen huolehtiva, sekä vastuun tuntoinen. Tulen toimeen erillaisten ihmisten kanssa ja välillä löytyy myös ratkaisutaitoa vaikeisiin tilanteisiin.

Olen nuorena ollut tädin kanssa paljon. Tein hänellä perus kotitöitä, koiran vientiä ja mökillään autoin tavaroitten viennissä, puitten sahaamisessa, marjojen poiminnassa, ruuan laitossa ja muussa.
Kokemusta on tullut nuoruudesta saakka ja opiskelun ohessa.